Vanhempieni erosta on nyt pari vuotta. Se ei tullut minulle niinkään yllätyksenä, tunnelma kotona oli ollut jo pitkään kireähkö eivätkä he kommunikoineet keskenään. Ero kuitenkin satutti minua ja tunsin oloni välillä hylätyksi. Stressasin paljon koska jouduin hoitamaan heidän asioitaan ja huono ilmapiiri oli päivittäistä.
Eropäivänä isä keräsi kamansa ja lähti ovet paukkuen. Äiti pyysi minut juttelemaan keittiön pöydän ääreen. Itkukurkussa se selitti et tilanne on nyt tää et äiti ja isä eroaa. Olinhan mä tiedostanut että se jossain vaiheessa tapahtuu, mut en ajatellut että näin pian. Shokkinahan se joka tapauksessa tuli.
Mua hämmensi sillon ettei äiti kertonut että minne mä nyt sitte kuulun. Asuisinko isällä vai äidillä? En halua ravata kahden kodin väliä, viikko siellä viikko täällä. En kestä ajatusta kahdesta kodista !
Nyt myöhemmin ajateltuna on parempi että on kaksi rakastavaa kuin yksi riitaisa koti. Ilmapiiri on nyt paljon rennompi molemmissa paikoissa. Saan itse päättää kenen luona oon. Vanhemmat tulevat hyvin juttuun kavereina.
-Milla-
———————————————————————————————————————
Moi Milla!
Törmäsin sattumalta blogiisi ja ajattelin, että voisin antaa sulle vähän neuvoja ja tukea ison mullistuksen prosessoimiseen.
Vanhempien ero on yksi suurimmista muutoksista nuoren elämässä. Blogitekstistäsi näkyy, että olet tosi vahva ja fiksu tyttö! Vaikuttaa siltä, että vanhempiesi eron käsittely on sinulla hyvin käynnissä. Enemmistö eroperheiden lapsista sopeutuu vanhempien eroon hyvin,ja tekstisi perusteella on kiva huomata, että sinä vaikutat kuuluvan tähän sopeutujien ryhmään. Olet siinä mielessä onnekas, että vanhempasi tulevat toimeen keskenään eron jälkeen etkä ilmeisesti ole joutunut ”viestikapulaksi” heidän välilleen! Pitkän työurani pohjalta voin kertoa, että huoltajuuskiistat ym.riitaisuus eroperheiden vanhempien välillä on todellista helvettiä perheen kaikille osapuolille.
Kerrot kokeneesi hylätyksi tulemisen tunnetta. Tämä on hyvin yleistä vanhempien eron kohdatessa lapsen. Vanhempien olisikin erittäin olennaista korostaa, että vanhemmat eroavat TOISISTAAN, mutta eivät lapsestaan eivätkä vanhemmuudesta. Hylätyksi tulemisen tunne saattaa myöhemmin nostaa päätään elämän eri käänteissä, esimerkiksi parisuhteessa, ja siksi kannattaa olla ”tuntosarvet pystyssä” omien tunteiden suhteen, jotta niitä osaisi hieman käsitellä.
Hienoa, että saat itse päättää kumman vanhemman luona oleilet. Jäin kuitenkin miettimään, että syyllistätkö itseäsi valinnoistasi eli siitä,että kumman luona olet? Muista, että he ovat aikuisia ihmisiä ja sinä saat tehdä juuri niin kuin sinusta hyvältä tuntuu. Vaikutat niin kypsältä nuorelta naiselta ja vielä kun kerrot hoitaneesi perheen asioita eron aikana, niin minulla heräsi huoli sinusta mahdollisena vanhempiesi ilahduttajana(oman tahtosi ja hyvinvointisi kustannuksella).
Käy kurkkaamassa www.mll.fi ! Sieltä löytyy nuorille suunnattua infoa vanhempien eroamisesta sekä Nuorten Netin chat, jossa voit jutella luottamuksellisesti ulkopuolisen aikuisen kanssa. Paikakunnastasi riippuen sinulla saattaa olla mahdollisuus päästä myös eroperheiden lasten vertaistukiryhmään, jossa pääsee jakamaan kokemuksia samassa tilanteessa olleiden kanssa!
Ennen kaikkea, älä jää yksin sinua mietityttävien asioiden kanssa, vaan _puhu_ niistä. Oman pään sisälle ei kannata eikä tarvitse padota murheita.
Toivotan sinulle oikein aurinkoista jatkoa! Olen kuulolla blogisi kautta.
S_o_s_i_o_n_o_m_i
Hei tsemppii, mul oli parivuotta sit ihan samanlainen tilanne… vanhemmat eros ja en enää tienny mihin kuulun vai kuulunko enää mihinkään perheeseen… Mut älä huoli, kyllä se iloks muuttuu!